Vuosi on vaihtunut ja meitä hellitään vielä voimakkaalla täysikuulla, on siis mitä parhain aika laittaa ajatukset siihen, mitä toivot uudelta vuodelta. Olemme saaneet taas 356 uutta päivää. Olen sanoinkuvaamattoman innoissani alkaneesta vuodesta, pitkästä aikaa. Tein henkisen tilinpäätöksen vuoteen 2017 ja päädyin polttamaan paperin, mihin olin vuoden aikana tapahtuneita asioita ja tuntemuksia kirjannut. Tulen voima on hyvin maadoittava, ei suotta ole yksi elämämme peruselementeistä. 

Olen lukenut paljon kirjoituksia, joissa ihmiset ovat käyneet läpi mennyttä vuotta ja toivoa, mikä kohdistuu tulevaan vuoteen. Toivo on ihana sana. Myös sana toive on sanana kaunis. Toive on itselleni kauniinpi sana kuin tavoite. Tämä siitä syystä… että on  käynyt niin, että pimeän jälkeen valo tuntuu entistä valoisammalta ja entistä voimaakkaammalta. 

 Vielä kuukausi sitten olin itsekin hieman erilaisissa tunnelmissa kuin nyt, kun kehoni ja mieleni on intoa ja odotusta täynnä. Oloni oli hyvin tukkoinen ja kehoni oireili pahasti mm.huonosta sisäilmasta ja stressistä. Uuden vuoden suunnitelmat, tavoitteiden asettaminen ja kaikki se uuden odotus… tuntui todella kaukaiselta, jopa mahdottomalta. Laskin vain päiviä siihen, että pääsin kunnialla deadline-maalilinjoille ja pääsin yksi toisensa jälkeen aikaa ja energiaa vievistä, samalla iloa tuoneista, projekteista ja vastuista eroon. Päivät tuntuivat pitkiltä ja loppujen lopuksi laskin jo tunteja siihen, että pääsen huokaisemaan. 

Vuoden 2017 teemana oli selkeästi riittämättömyyden tunne. Tunne siitä, että vaikka tekee miten paljon ei riitä. Paineet olivat kovat ja pyöritin turhan montaa suurta kokonaisuutta, pääosa ei edes liittynyt työhöni. Ja sen päälle vielä sairastuin. Riittämättömyyden tunne on voimakas, se syö paljon kapasiteettia ja venyttää jaksamista liikaa. Voidaan puhua jo puskemisen energiasta, kun ei tunne olevansa riittävä, tekee kahta kauheammin ja jos ei jaksa, siitä on helppo sättiä itseään. Ja loppujen lopuksi nämä kaikki asiat olivat alunperin hyvin mieluisia ja innostavia, mutta liika on liikaa. Oli vaikea lopulta erottaa oma kriittisyys, toisten toiveet ja se, miten paljon on saanut aikaiseksi. Sillä omaa arvoa helposti laskee sen mukaan, kuinka paljon tekee. Tätä oli siis 2017 vuoteni. Olin aikamoinen bitch itselleni. 

Kun kaikkea oli liikaa, päädyin siihen minkä olen kokenut toimivaksi: varasin lennot pois Suomesta. Tein sen minkä olen kokenut parhaaksi tavaksi itselleni, kun on liikaa kaikkea ja ulkopuolinen möykkä on niin kovaa, ettei kuule omaa ääntä ja ajatuksia. Lähdin entiseen asuinmaahani Englantiin ja pääsin irrottautumaan. Henkilökohtainen ja työsähköpostini olivat edelleen täynnä ja kiihtyvällä tahdilla tuli pyyntöä, ehdotusta ja ”asap”-viestejä… mutta sain priorisoitua asioita eri tavalla kun olin maantieteellisesti kaukana. Möly pieneni kauniiksi puheeksi ja tarkastelin sitä ulkopuolisin silmin. 

Näin sen, miten älyttömän kriittinen olin itseäni kohtaan ja hämmästyin itsekin sitä, kuinka paljon olinkaan ollut oman pään sisällä. Silloin asioilla on tapana tulla mammuttimaisen suuriksi ja negatiiviset ajatukset saavat vallan, koska nämä tunteet usein pääsevät vahvistumaan positiivisia ajatuksia enemmän. Joulukuun alussa 2017 päätin jotain, mitä kannan mukanani loppuelämäni. Minä riitän. 

Ja se, että minä riitän – pysyy mukanani koko loppuelämäni, vaatii uusia tapoja ja ajettelumalleja. Minun kohdallani se vaatii selkeän suunnan ja rutiinit joista muutamia mainitakseni…

  • Vastaan sähköposteihin aikana, minkä olen kalenteroinut ja pidän näistä ajoista kiinni.
  • Käytän somea vähemmän ja poistan, piilotan, en seuraa ketään tai mitään mikä vie energiaani. 
  • Kerron itselleni päivittäin 3 asiaa, joita arvostan itsessäni.
  • Kun aloitan jonkun asian, teen sen mahdollisimman valmiiksi. Tämä koskee sähköposteja, muistioita, liitteitä, ajanvarauksia… mitä vain. Ei enää ”teen myöhemmin”.  Tämä tehostaa omaa ajankäyttöä ja vapauttaa paljon kapasiteettia. 
  • Palaan vanhojen hyvien raharutiinien äärelle, mistä saan paljon iloa ja selkeyttä. 

Oivalsin nimittäin, että päivittäiset tapani olivat lähteneet väärään suuntaan. Stressin suuntaan. Tavat eivät palvelleet minua enää mitenkään ja ylläpitivät kokomusta siitä, että en riitä, aika ei riitä, en jaksa, en osaa enkä selviydy niin hyvin kuin haluan. Puh, aikamoista puskemista. Ja voit uskoa, että mietin tovin ennenkuin kirjoitin nämä asiat sinulle luettavaksi… sillä oman inhimillisyyden avaaminen ei ole aina helppoa. Mutta sekin on irtipäästämistä, uskomuksesta ettei kelpaa omana itsenään. 

Maistelin sanoja, joita toivon vuoteen 2018. Se mitä näiden sanojen sisälle kätkeytyy onkin sitten oma asiansa, mutta ämä sanat resonoivat eniten:

  • Terveys
  • Kepeys
  • Flow
  • Rakkaus

Kaikkea muuta kuin puskemista! Kun aloin kirjata näitä asioita ylös, tuntui kuin taakka olisi noussut hartijoiltani. Hengitin taas kevyemmin, näin asioita positiivisesti, aloin huomata riemua ja naurua hetkissä. Toiveeni toteutuu kyllä, sillä mahdollistan ne sillä, että hyppään taas pois junasta, minkä päätepysäkki on riittämättömyyden kaupunki ja välipysäkkeinä puskeminen, huono-omatunto, väsymys ja kiukku. Nou tänks, otan junan toiseen suuntaan nimittäin arvostuksen ja armollisuuden kaupunkiin. Sen välipysäkkeinä ovat kepeys, ilo, rakkaus, flow ja raikkaus. Yksi lippu sinne, kiitos! 

Mihin junaan sinä haluat hypätä? Mitkä välipysäkit houkuttelevat tutkimaan otsikkoa tarkemmin? Jokaisella on oma matka ja ota lippu sinne, mihin haluat. Itse revin 1. luokan lipun tuohon toiseen junaan ja toivon, että se vaunu on tyhjempi tänä vuonna kuin mitä se oli viime vuonna. 

Mistä tavoista sinä haluaisit päästää irti ja mitä tapoja otat mukaasi vuoteen 2018? 

Mikä palvelee sinun omaa toivetta vuodelle 2018? 

Mikä on toiveesi, miten näet tulevan vuoden? 

Toivotan iloa ja kepeyttä tulevaan vuoteen,