Katsoin muistikirjaani ilmestyvää tekstiä uteliaana ja hieman hämillään. Mitä olinkaan juuri kirjoittanut? Kenen tekstiä tämä oli, voinko tunnustaa tekstin omakseni?
Prosessoin ajatuksiani ja tunteitani parhaiten kirjoittamisen kautta ja sitä kautta saan sanat tunteille ja kokemuksilleni. Tänä kyseisenä aamuna olin kysynyt itseltäni sen, mihin oikeasti haluan nyt käyttää aikani. Takana oli työntäyteiset vuodet joiden satoa nyt niitin, minun ei tarvinnut juosta joka paikassa enää ja kotonakin oli vihdoin asiat hyvin. Saatoin siis hengähtää, pysähtyä ja kuunnella. Koska koko maailma oli pysähtynyt samaan aikaan.
Löysin sanoja levosta, tyhjästä tilasta, kodin laittamisesta, rakkaudesta, leipomisesta, valokuvauksesta, talouden johtamisesta, asiakastyöstä, esteettisyydestä, hehkusta, vapaudesta aikataulujen suhteen ja liikunnasta. Siellä oli tuttua vanhaa, mutta myös paljon sellaista, mitä olin pitänyt liian tavallisena vielä vuosi sitten. Silloin menin neljättä vuotta vain ja ainoastaan työ edellä, panostin omaan valmennusprosessiin mikä kehitti ja kasvatti itseäni ja yritystäni. Ja siitä sainkin ähkyn ja olen sitä ähkyä sulatellut syksystä lähtien.
Sulattelun seurauksena onkin syntynyt jotain uutta. Pehmeämpää, jopa perinteisempää. Yhtäkkiä en halua muuta tehdäkään kuin olla freaking housewife from the 50’s. Haluan testailla reseptejä, siivota, järjestää, organisoida, lenkkeillä ja jumpata, valokuvata ja sitoa kukkia. Ja toisaalta, vaikka koen tästä eräänlaista ristiriitaa, toisaalta iloitsen siitä, että uskallan seurata tätä polkua. Koska työni ydin on kirkastaa se, mitä oikeasti haluaa tehdä ja rohkaista siirtymään sille polulle. Näin voin tehdä.
Jätänkö työnteon? En tietenkään, minulla on vakaa pohja mikä kantaa ja antaa mahdollisuuden nyt keskittyä muihinkin asioihin. Tasapaino näyttää vihdoin löytyneen. Suurimmaksi osaksi siksi, että olen luopunut paljosta, jotta voin elää yksinkertaisempaa elämää, keskittyen perusasioihin. Mitä ovat minun perusasiat? Terveys, henkisyys, rakkaus&perhe, luovuus ja taloudellinen turva. Niiden kautta minulla on kaikki. Ja se riittää.
Millainen on sinun uusi roolisi tässä maailmantilanteessa?
Taisteletko sitä vastaan vai tuntuuko se kotoisalta?
Poikkeustilanne ei kestä ikuisesti, mihin haluat käyttää aikaisi tässä tilanteessa?
Mihin aikasi menee nyt? Onko näissä kahdessa ristiriitaa, jotain uutta mitä tutkia tai jotain uutta mihin on sopeuduttava ja saatava arki toimimaan?