Olin muutama päivä sitten Saimaalla.

Palasin vuosien jälkeen rautalaivan ruoriin, hetkeksi palautin mieleeni vanhoja taitoja.

Vesi on elementtinä rauhoittava ja voimaa antava. Rentouttava. 

Tällä kertaa kävi toisin.

Olen muutaman viikon aikana oivaltanut paljon itsestäni ja tajunnut, että:

vahva tahtoni pitää kontrolli monessa asiassa,

tahto johtaa,

tahto määrätä tahti ja ennakoida,

on nyt esteenä kasvulleni. 

Lähdimme liikkelle, tarkoituksena siirtyä kotisatamaan. Ilma oli tuulinen ja sateinen, kovin harmaa. Aluksen sisällä kova merenkäynti, aallot ja tuuli ja sade eivät tuntuneet, kannella tuntui, kuin lähtisi lentoon. Luonto näytti voimansa.

En ole hyvä myöntämään sitä, että kaipaan harjoitusta. En ole vuosiin ollut ruorissa ja tämän aluksen ruorissa en ikinä.

Silti, odotin täydellistä suoritusta.

Olin stressaantunut.

En antanut itselleni yhtään armoa. 

Ilma meni koko ajan huonommaksi,näkyvyys oli todella huono, sade ja tuuli koveni. 

Uskon paljon merkkeihin ja koin, että nyt minulle opetettiin kontrollista luopumista.

Opetettiin sitä, että on okei antaa toisen hoitaa, on ok olla epätäydellinen. 

Päästä irti. ”En.”

Selvä.

Tuuli koveni ja näkyvyys huononi. 

Kävin kovaa taistelua pääni sisällä. Halusin kynsin ja hampain pitää kiinni kontrollista.

Sitten ei ollut muuta vaihtoehtoa kun luovuttaa.

Lopettaa stressaaminen.

Luottaa, että joku toinen hoitaa ajamisen.

Aloin seurata paperikarttaa. Ipadin reittisuunnitelma piti paikkansa. 

Muistiin palautui laivurikurssin oppeja. Paperikartassa alkoi olla järkeä.

Tunnistin maamerkkejä, tunnistin viittoja.

Luotin siihen, mitä näin.

Luotin siihen, että toinen hoitaa, aina ei tarvitse pitää kaikkia lankoja käsissä.

Tuuli alkoi tyyntyä. Sade oli enää pikkutihkua. Eteen näki paremmin.

”Kuunteletko, opitko? Vai jatketaanko vielä”

Ok, kuunnellaan sitten. 

Kuuntelen ja kuulen. 

Miksi pitää aina tietää määränpää, kun voit tilanteen mukaan hidastaa tai  lisätä kaasua?

Tai jopa pysähtyä?

Voit kääntää ruoria?

Voit tehdä päätöksiä kun tilanteita tulee eteen?

Mistä kumpuaa tarve kontroloida kaikkea?

Niin.

Hyviä kysymyksiä.

Hassuahan tässä on se, että tuon mukaisesti elän elämääni, voi hidastaa ja lisätä vauhtia.

Muuttaa suuntaa.

Ja silti.

Silti saan itseni kiinni siitä, että melkein huutaen ja raivoten joudun luovuttamana kontrollin.

Kasvukipuja.

Epämukavuusalue.

Minä perhana seison oman kasvun tiellä ja enkä tajua hypätä sivuun.

Mutta nyt tajuan.

Tiedän mistä tämä johtuu.

Tiedän, mitä tehdä.

Mutta katsotaan kuinka monta kertaa vielä saan itseni tästä kiinni… tämä on yksi leikki mitä mieli tykkää pelata.

Mutta nyt taas riittää, tältä erää.

Annan armoa itselleni ja toisille, vähän siimaa ja helpotan elämää.

Siitä saa halutessaan kovin stressaavan.

Opetus saatu ja uusin ajatuksin taas eteenpäin