Kun luovut pelosta, avaat ovia upeille mahdollisuuksille.

Pelko pitää sinut pienenä ja sinä voit ottaa siltä ohjat.

Määräät itse, mihin suuntaan kuljet.

Ole rohkea. 

Pelko, tuo tuttu kaveri monelle.

Sillä on ovela tapa pitää meidät pienenä.

Sillä on ovela tapa kertoa meille, että ei kannata yrittää uutta.

Ei kannata, jos vaikka epäonnituu.

Ja jos epäonnistuu, niin nolaa itsensä.

Ja jos nolaa itsensä, tekee itsensä naurunalaiseksi.

Ja jos ei naurunalaiseksi, niin joku puhuu sinusta pahaa.

Ja jos ei puhu pahaa, niin toivoo sinulle pahaa.

Ja jos ei toivo sinulle pahaa, niin ei ainakaan tue sinua.

Ja jos sinua ei tueta, niin et voi onnistua.

Ja koska et voi onnistua, ei kannata yrittää.

Ja koska ei kannata yrittää niin pitää pysyä vanhassa.

Sillä kun pysyy vanhassa, tietää mitä saa.

Ei tule yllätyksiä.

Eikä aikanakaan tule vaikeuksia.

Eikä ainakaan tarvitse nolata itseään, eikä….. huomaatko. Onko tämä edes osittain tuttua?

Mielemme yrittää suojella meitä.

Se yrittää suojella meitä niin paljon, että se käyttäytyy kuin pahinkin mama bear ja karkoittaa mahdollisuudet ympäriltämme. Koska se haluaa pitää sinut, kalleimpansa, turvassa.

Mutta jos olet yhtään samanlainen kuin moni muutosta läpikäyvä, ainutlaatuinen yksilö… tiedät, että nykytilanne vaatii jotain muutosta.

Jotain uutta. Jotain, mikä ei ole samaa vanhaa.

Olen palannut ajatuksissani monta kertaa viime vuoden kesäkuuhun. Kun se norsu tuli istumaan rinnalleni ja kertoi minulle, että eiköhän ole aika lähteä tekemään omia unelmia todeksi. Eiköhän ole aika ottaa omat ohjat taas käsiin.

On tärkeää erottaa pelko vaistosta. Joskus on oikein hyvä pysähtyä ja miettiä, onko varoitusääni päässä pelkoa vai yrittääkö oma vaisto kertoa jotakin.

Vaistoni sanoi silloin, että lähde. Järki sanoi, että turvaa selusta. Sydän sanoi, että lähde. Pelko sanoi, että varo vain ettet epäonnistu.

Epäonnistuminen lähinnä olisi tarkoittanut sitä, että kritisoijat olisivat saaneet voiton. Tiedä häntä, miksi niillä äänillä oli niin suuri rooli.

Niin, monenlaisia ajatuksia.

Monenlaisia tunteita.

Monenlaisia visioita.

Mitä tein?

Annoin pelolle äänen. Kirjoitin paljon. Kävin läpi jokaisen lauseen, mikä on totta, mikä ei ole totta. En suostunut uskomaan, että olen muka ainoa, joka näitä asioita pyörittelee päässään.

Yllättävän näistä edelleen puhutaan, pelosta, epävarmuudesta. Sen takia olen ottanut omaksi asiakseni puhua näistä. Sillä en tiedä yhtäkään ihmistä, ketä ei olisi joskus pelottanut. Ja ne tarinat ovat upeita, kun ollaan menty kohti pelkoa. Tehty. Opittu matkan varrella. Kaaduttu ja noustu. Ja loistettu.

Itseäni nämä tarinat motivoivat. Ne motivoivat tekemään jotain joka päivä oman tavoitteen eteen.

Minkälaiset tarinat motivoivat sinua?